CNC-hommia

Mia /

Meidän koululla on käytössä vain pieni ja yksinkertainen CNC-kone, mitään isoa ja monimutkaista sillä ei oikein voi tehdä ja tähän asti olin itsekin lähinnä harjoitellut ns. 2D-jyrsintää eli simppeleitä upotuksia, tekstejä, yksinkertaisia viivapiirustuksia. Joululomalta palatessa piti kuitenkin miettiä, millaisen CNC-työstön näyttötyön tekisin. Ensimmäinen ajatus oli kylttisarja, helppoja lankkupohjalle tehtyjä tulevan verstaani opaskylttejä. Mietin aihetta ehkä päivän verran ja hylkäsin ajatuksen. Kylteissä menisi ehkä päivä ja näytössä ei olisi mitään haastetta.

Haastetta näyttöön

Katselin aikani kuluksi ja inspiraatiota etsiessäni englanninkielisiä Youtube-videoita CNC-jyrsinnän mahdollisuuksista kun tajusin mitä haluan tehdä. Monimutkainen 3D-kuva, jotain sellaista WAU-juttua ja omannäköistä. Pengoin samalta istumalta aiheeseen liittyvät tutorialit esille netistä, piti vain huolehtia että ne oli tehty käyttäen samaa ohjelmistoa, joka meillä on koululla. Sitten vain opettelemaan, video pyörimään, aina pätkän katsoin, keskeytin, tein saman ohjelmalla perässä ja jatkoin katsomista.

Pieni ongelma oli siinä, että koulun ohjelmaversio on vanha joten jonkin verran piti soveltaa koska useimmissa ohjeissa käytössä oli uudempi ohjelmaversio ja hiukan erilaiset toiminnot. Yritys ja erehdys-mallilla sitkeästi tietokoneen ääressä harjoitellen homma alkoi pikkuhiljaa sujumaan ja pääsin opettelemaan jyrsintää käytännössä.

Muutamien yritysten ja kehitysaskelten jälkeen sain ajatuksen näyttötyöstä. Minulla oli keittiössä kaapinovi rikki, tarvitsin uuden. Mutten ihan tavallista ja tylsää vaan jotain erilaista. Jotain mikä kiinnittää huomion, joka sopii 100v vanhan hirsitalon keittiöön. Jotain joka näyttää minulta. Sain ajatuksen maisemasta ikkunassa, joten ei muuta kuin suunnittelemaan.

Opittu käytäntöön

Kokeilutyö onnistui paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan. Suunnittelin ja kokeilin tietokoneella erilaisia maisemia kaapinovea varten, erilaisia ikkunaruudukoita sitä kehystämään ja korostamaan. Paljon piti miettiä myös jyrsintään menevää aikaa ja jyrsintätiedostojen kokoa, konetta ei koululla saa jättää yksin jyrsimään. Tuollaisen pienen, mutta yksityiskohtaisen työn koneistusaika on noin 4-5h. Jaoin sen kolmeen osaohjelmaan, jotta pääsen ruoka- ja kahvitauoille. Kaapinoven laskennallinen työstöaika on 12h, eli vähintään kaksi koulupäivää. Oven jyrsimiseen tarvittaisiin kolmea eri terää, tukevaa kiinnitystä ja riittävän monta erillistä ohjelmaa. Jyrsinnän voi toki keskeyttää koneesta, mutta ongelma tällaisessa 3D-kuvassa on se, ettei terä nouse levyn pinnasta kovinkaan monta kertaa ja jos ohjelman pysäyttää kesken jyrsinnän kun terä on alhaalla, kuvaan saattaa jäädä ylimääräisiä muhkuja tai pieniä värivirheitä koska terä saattaa polttaa puuta pysähtyessään. Joten parempi pilkkoa ohjelma ja jyrsiä hallitusti osissa.

Olen tyytyväinen lopputulokseen.


1 kommentti

TapaniK & #183;6.4.2021 19:05

Hieno tuli!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: