Etäkevät

Koko kevät meni etäopiskelun merkeissä, lähiopetukseen meidän ryhmä ei palannut viimeisinä viikkoina. Osalle ryhmästä järjestyi viimeisille viikoille pienryhmissä käytännön töitä, itse jatkoin omatoimitekemistä omissa projekteissa.

Omista puuhista kirjottelin jo aiemmin, tein mm. remonttia ja kunnostin yöpöydän.

Lisäksi tietysti kirjalliset etätehtävät ja osallistuminen etäopetukseen tietokoneen äärellä. Omaksi iloksi epoksitaiteiluja, haaveissa saada niitä myyntiin asti.

Se tuli huomattua ettei etäopetus ole lähellekään sama kuin lähiopetus, puuseppää ei tietokoneen äärellä synny. Tekemään oppii tekemällä. Lisäksi sosiaalinen ulottuvuus jäi aika köyhäksi. Vaikka viihdyn itsekseni, kaipasin välillä koulun tuomaa sosiaalista puolta, höpöttelyä muiden kanssa, ideoiden pallottelua ja muiden tekemisen seuraamista. Yksin eristyksissä tekeminen on juuri sitä. Yksin tekemistä. Ei ole ketään hollilla keneltä kysyä neuvoa, pyytää lisäkäsiä tai kenen kanssa viettää kahvitaukoa. Toisaalta tekeminen on keskittyneempää ja viiteen tuntiin sai hyvin aikaiseksi sen mitä koulussa seitsemässä tunnissa.

Olin hyvilläni että koronarajoituksia purettiin sen verran että pystyimme omalla ryhmällä viettämään kesälomallelähtölounaan.

Tämä on lyhyt kesäloma, meillä kesäloma alkoi juhannukselta ja päättyy elokuun alkuun. Nyt on viikko lomaa takana enkä ihan ole vielä edes tajunnut olevani lomalla, sen verran paljon on ollut noita omia askareita.

Onneksi säät on suosineet ulkopuuhasteluja

 

 


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *