kierikki kivikauden kylä

Työssäoppiminen Kierikkikeskuksessa – osa 2

Suunnittelu

Toisena työssäoppimistehtävänä Kierikissä oli kivikauden ovi asumukseen. Asumuksissa ei ole ollut ovia, joten mallikappaletta ei ollut. Ei myöskään valmiita suunnitelmia, piirrustuksia tai materiaaleja.

Alun tunnelmia työssäoppimisesta voit lukea täältä.

Asumuksen oviaukko

Asumukset on myös, luonnollisesti, rakennettu kivikautiseen tyyliin. Niinpä puun luonnon muodot ovat pääosin näkyvillä, tuoden oman lisähaasteen mittoihin. Linjat ovat luonnon muovaamat, ei ihmisen suoristamat.

Ideoita pyöritellessä päädyimme ratkaisuun jossa ovi tehdään pienehköstä riu’usta. Puut kaadettiin, karsittiin ja kuorittiin. Riukujen piti olla sopivan kokoisia, riittävän suoria, oksattomia eikä liian kartiomaisia. Metsässä riukuja valitessa meinasi iskeä puusokeus, kaikki näytti samalta.

Paljon sai oma silmä harjoitusta oikeiden puiden valintaan. Yllättävän paljon on mietittävää kun seuloo haluamiaan puita metsästä; puun pitää osua tiettyyn kokohaarukkaan, se ei saa kaventua liian jyrkästi, vähäoksaisuus on suotavaa ja rungon tulisi olla suora. Kauhean tiuhasta paikasta kaataminen saattaa jättää kaadettavan puun kiinni muiden puiden oksiin ja kaadettu puu pitäisi saada vielä pois metsästäkin. Onneksi ne tarvitsemani puut olivat kokoa riuku eikä tukki.

Toteutus

Käytännön työ kävi työstä. Työkaluina saha, vesuri ja parkkuurauta jotta riu’ut saatiin siistittyä ja määrämittaan. Mutoilin riu’ut parkkuuraudalla, jotta ne asettuivat tiiviisti toisiaan vasten.

Riukuovi työn alla

Kivikautisen tunnelman säilyttäminen piti pitää koko rakennustyön ajan johtavana ajatuksena. Millaisia työkaluja kivikaudella oli käytössä? Kuinka paljon aikaa ja työtä kivikaudella rakennuksiin laitettiin? Millaisiin ratkaisuihin kivikaudella olisi voitu päätyä? Kuinka kylmää on Yli-Iissä ollut kivikauden aikoihin, millaisilta sääoloilta asumusten on ihmisiä pitänyt suojata? Kuinka ovirakenne jäykistetään, millainen kahva voisi olla ja kuinka saranoinnin voisi toteuttaa? Lisäksi piti miettiä kuinka ovista tulee riittävän kestävät yleisökohteeseen.

Riukujen työstö vei aikaa. Välineinä toimi parkkuurauta, käsisaha, taltta, kirves ja vesuri sekä porakone. Kun puut oli muotoiltu istumaan toisiaan vasten nätisti, niiden päät piti viimeistellä taltan ja vesurin avulla kylän tyyliin sopivaksi.

vaakapuiden sovittamista
oven yksityiskohtia

Oven kahvat päätin tehdä myös riu’uista muotoilemalla. Ajattelin ensin vain istuttaa vielä pienemmät puut tai isot oksat kahvoiksi, mutta se olisi ollut lopulta aika ruma ja todennäköisesti nopeasti hajoava tapa toteuttaa kahvat. Muotoilin kahvoihin ensin upotukset vaakapuiden kohdalle ja sen jälkeen hain veistämällä kahvalle sopivan muodon. Pyrin huomioimaan otekorkeudessa myös lapset.

Kivikauden ovi
kivikauden ovi
kivikauden ovi

Comments

2 vastausta artikkeliin “Työssäoppiminen Kierikkikeskuksessa – osa 2”

  1. TapaniK avatar

    Hieno ovi tuli! Paljonko meni työaikaa? Ei taitaisi yrittäjän tuntihinnoilla onnistua tuollaisen oven tekeminen niin, että sen saisi vielä myydyksikin. Toisaalta eipä tuollaista ovea saa kaupasta edes isolla rahalla… 🤔

    1. Mia avatar
      Mia

      Kiitos 🙂
      Työtunteja meni n. 90, mutta siinä on myös suunnittelua melko paljon ja opettelua. Voisin veikata että toisen samanlaisen tekisin noin 30h nopeampaa kun ei tarvitsisi ensin suunnitella ja opetella jokaista työvaihetta. Jos treenaisi vielä muutaman oven verran niin ehkä taidon saisi hiottua sellaiseksi että oven hintalappu jäisi kohtuulliseksi 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *