Uuden vuoden suunnitelmia

Mia /

Tämä vuosi ei sitten alkanut ihan kuten ajattelin. Henkilökohtaisista syistä ja valinnoista johtuen opinnot ei lähtenyt ihan niin rakettimaiseen nousuun kuin olin ajatellut.

Ajatus ja haave oli, että saan tehtyä heti tammikuussa yhden näytön pois ja sen perään sitten toisen. No, ihan ei alkanut sillä tavoin. Olen ehtiny hajapäiviä olla koululla tammikuussa kun ennen joulua tuli pieni kriisi suvussa ja no, omien arvojeni vuoksi se sitten olen minä joka kokee tarpeelliseksi auttaa sen minkä voin. Koulussa onneksi oli ymmärrystä tilannetta kohtaan, poissaolopäiviä kuitenkin tästä aiheutuu jotain 5-10. Inhimillisesti ajatellen tiedän toimivani oikein, opintojani ajatellen väärin.

Oma ajatus tässä lähtee siitä, että mikäli itse kohtaisin haasteita ja vaikeuksia, toivoisin saavani apua ja ymmärrystä. Olen saanutkin. Toisinaan usko ihmisiin on pelastunut ihan pienillä ystävällisillä teoilla.

Hyvä asia tässä kriisissä on se, että pääsin haastamaan itseäni. Olen vierastanut henkilöautoa isommilla ajamista vähän aina. Viimeisin oma auto oli sellainen pikkuautoluokassa oleva kulkine ja viime aikoina olen liikkunut enimmäkseen bussilla. Ei tuo ruuhkainen kaupunkiliikenne ole oikein mun juttu. Nyt olen kuitenkin päässyt pakettiautolla ajamisen makuun ja hitsi, sehän on kivaa hommaa. Ihan eri tavalla näkyy ulos kuin pikkuautosta ja vähän huonommillakin teillä menee kuin juna. Varsinkin kun on kuormaa päällä.

Kunhan tämä haaste on selätetty, on kevääni täynnä puuhaa ja tekemistä. Kaksi näyttöä on jonossa, niiden sisältö on jo selvillä. Lisäksi olisi vähän huonekalujen kunnostusta ja entisöintiä luvassa ja toivottavasti opiskelijavaihto Saksaan. Näillä pääsee jo hyvinkin maalis-huhtikuulle.

 

Kesää kohti!

 


0 kommenttia

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: